28. huhtikuuta 2014

Koikkalalle kunniamaininta!

Koikkala sai eilen 27.4.14 Kunniamaininnan Etelä-Savon Vuoden Kylä -kilpailussa. Vuoden kyläksi valittiin Paltasen kylä Pieksämäen kupeesta.



Palkintoa olivat vastaanottamassa kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Pesonen, Merja Kauppinen, Leena Marttinen ja Johanna Purhonen. Kuvassa myös Paltasen kyläyhdistyksen sihteeri Susanna Vauhkonen ja puheenjohtaja Merja Lintunen.


Onnea Paltasen kylälle ja kyläläisille sekä hyvä me täällä Koikkalassakin!

25. huhtikuuta 2014

Vuosikokous 9.4.14

Keskiviikkona 9.4.14 pidettiin Koikkalan kyläyhdistyksen vuosikokous.
Ennen kokouksen alkua JÄSKY:n kyläasiamies Tuula Eloranta kertoi ajankohtaisia kyläasioista sekä toi Kylähyvä kiertää –kylien hyvät käytännöt -viestiä. Hänen mukaansa seuraavaan kylään lähti Koikkala-kassi, ruisleipää sekä raportit Kylätori-, Kyläpalvelukartoitus- sekä Kylätalo –hankkeista.

Kokouksessa valittiin kyläyhdistyksen puheenjohtajana jatkamaan Tuula Pesonen ja hallituksessa Marina Purhonen ja Ilkka Pekonen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Eeva Ahonen, Maija Kotro, Riitta Tietäväinen ja Merja Kauppinen.

Ansioituneeksi kyläläiseksi valittiin Antti Kilkki, hänet huomioitiin kunniakirjalla ja kukilla. Tuula ja Esko Hänninen /Koikkalan Kone ja Rauta kukitettiin pitkästä elämäntyöstä kylän palveluiden ylläpitäjänä.


Antti Kilkki
Esko ja Tuula Hänninen

6. huhtikuuta 2014

Kylätalo Koikkalaan!

Koikkalaan saadaan vihdoin oma kylätalo!
Pitkään on puhuttu siitä, että Koikkalassa ei ole varsinaista kylätaloa, ainoastaan "taivaskattoinen" Kylätorimme.

Nyt tilanteeseen on tulossa muutos, sillä 31.3. allekirjoitettiin kauppakirjat kiinteistöstä Koikkalantie 1486 b3! Paritalon toinen puolikas on Koikkalan Kyläosuuskunnan käytössä osuuskauppana ja toiselle puolelle saamme siis kauan kaivatun kylätalon. Tila (42 m2) tulee pitämään sisällään pienen kokoontumistilan kaikeinikäisille kyläläisille.

Kylätalosta kuulet lisää kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 9.4.14 klo 18.30 Koikkalan seurakuntatalolla.